Tarina kauden pääkilpailusta, kauden tavoitteen, kymppituntisen murskaamisesta ja kisamatkasta Manner-Eurooppaan.
Päivä 1 – Kolme yötä kilpailuun – Lähtö
Kilpailuihin liittyy minun kohdallani aina kaksi viikkoa kestävä pakkaus- ja varusteiden testausjakso. Kun treenit pari viikkoa ennen kilpailua kevenevät, käytän yli jäävän ajan kilpailuvarustuksen viimeistelyyn. Tärkein osuus on tarkistaa kaikki pyörän kuluvat osat ja vaihtaa ne tarpeen mukaan uusiin. Itse saan mielenrauhan vaihtamalla kisaan aina mm. uudet kumit alle. Lisävattien toivossa tulee vaihdettua myös voimansiirron osia, kuten ketjut, pakka ja rissat. Kun varusteet on moitteettomassa kunnossa voi kisaa ennen ilmantuuvan jännityksen muuttaa voimavaraksi ja valmistaa itseään itse suoritukseen varusteiden jännittämisen sijaan.
Kello 15.00 Vuosaaren satama. Olemme valinneet reitiksemme meritien lentämisen sijaan. Meitä on kolme kilpailijaa, ja tavaraa on paljon. Reittimme kulkee Vuosaaresta Travemundeen laivalla ja siitä ajamme matkailuautollamme Almereen noin 500 kilometrin matkan kahdessa osassa yöpyen välissä.
Ensimmäinen päivä menee illallista syödessä ja katsoessa Vueltaa laivan televisiosta. Ruokailussa pyrimme syömään kukin normaalin rutiinin mukaisesti välttäen ylensyömistä. Tärkeintä niin sanotussa kisaa edeltävässä tankkaamisessa on vatsan normaali toiminta. Sen sotkeminen
muuttamalla asioita ennen kilpailua, kuten holtitomalla hiilihydraattien ahmimisella, on pahin virhe jonka voi tehdä.
Päivä 2 – Kaksi yötä kilpailuun – Yö huoltoaseman pihalla
Vietimme päivän laivalla syöden, makoillen Normatec-palautumishousut jaloissa, katsomalla Vueltaa televisiosta ja tekemmällä kevyen harjoituksen laivan kuntosalin juoksumatolla ja kuntopyörillä.
Tänään illallisella jätin muutaman salaatilehden ja pähkinän ottamatta ja otin pari extralusikallista pastaa.
Laiva saapui Travemundeen kello 21.30, josta ajoimme yhdelle Saksan tuhansista loistavista huoltoasemista Bremenin tuntumassa yöpymään.
Päivä 3 – Yksi yö kilpailuun – Saapuminen Almereen
Taas hyvin nukuttu yö. Unen määrä ja laatu mietityttävät aina ennen isoja kilpailuja. Etenkin kun kilpailu käydään vieraassa ympäristössä. Minun kohdallani rauhallisen unen tae ennen kilpailuja, on kevyen treenaamisen ja aktiivisuuden ylläpitäminen aina kilpailupäivään asti ja huolelliset matkavalmistelut ja -ohjelma.
Tällä kerralla matkustamiseen ei liittynyt aikaerosta aiheutuvaa stressiä, joten pääsin helpommalla ohjelman suhteen.
Heräsimme kilpailuaamun mukaiseen aikaan, söimme kotoa matkaan otetusta eväsarkusta aamupalan ja lähdimme ajamaan kohti kisapaikkaa. Teimme pienen harhan ajomatkalla ja meinasimme myöhästyä kilpailuinfosta. Onhan niitä infoja tullut kunneltua ja säännöt luulisi olevan selvät, mutta reittien erikoisuudet kiinnostavat aina ja niiden läpikäyminen poistaa viimeisetkin kysymysmerkit suorituksen tieltä.
Kisainfon jälkeen oli aika tarkistaa pyörien säädöt ja käydä heittämässä pieni lenkki, jonka aikana tutustuimme juoksureittiin. Lenkin jälkeen veimme pyörät katsastuksen kautta telineisiin ja pulahdimme ruokahalun herättävälle iltauinnille kisaradalle.
Pasta party! Söimme reippaan kokoiset annokset välttäen kuitenkin syömästä liikaa. Illallisen jälkeen pakkasimme kilpailuvarusteet vaihtopusseihin ja tarkistimme että kaikki on kunnossa.
Itse pyrin aina vaihtosäkkien kohdalla maksimaaliseen yksinkertaisuuteen. Kaikki mahdollinen T1-varustus pyörään kiinni (kengät polkimiin, energia pulloihin ja kypärä satulaan), jotta säkki voi roikkua tyhjänä odottamassa uimavarusteita. T2-pussiin voi laittaa itselleen tarpeellisia huoltotarvikkeita, mutta minulla oli siellä tällä kertaa vain aurinkolasit, kengät ja sukat. Huollon osalta luotin Henriikkaan ja järjestäjien tarjoiluun. Kun pussit oli tarkastettu oli aika ottaa juhlallisesti vastaan omat huoltojoukkomme, eli avovaimo Henriikka, joka saapui paikalle suoraan lentämällä. Tilannetta juhlistettiin kisa-aattoklassikolla paholaisen kakulla (resepti, salainen) ja suolajuomalla!
Nukkumaan, kello 22.00.
Päivä 4 – aamu
Herätys 5.30! Kevyt aamupala ja kaksi kupillista kahvia. 6.30 vaihtoalueelle. Aurinko alkoi nousemaan horisontin takaa ja heijasteli pyörien kiiltävistä pinnoista. Kumien pumppaus omilla pumpuilla. Musiikki pauhaa ja jännitys alkaa nousemaan. Tärkeä visiitti wc-tiloissa. Märkäpuku päälle ja pussit telineeseen. Rannalle katsomaan ammattilaisstartti. Veteen. Lähtölinjalle. Kello käyntiin. Summeri!!
Uinti
Almeren uintirata oli selkeä 2 x 2 km lenkki. Ensimmäiselle nurkkapoijulle oli riittävästi matkaa, jotta kikpailijat ehtivät edes jonkinlaiseen jonoon. Uinti tuntui alkumetreiltä asti rennolta ja keskittyminen pysyi yllä. Itselle uinti on lajeista vierain ja sen vuoksi suorituksiltaan epätasaisin. Tänään onnistuin. Matalalta paistavan Auringon aiheuttamista suunnistusvaikeuksista huolimatta, onnistuin pysymään hyvin reitillä ja uinti tuntui mukavalta. Vedestä noustessani vilkaisin kelloa, 1: 07…
Vaihto sujui ripeästi ja olo oli energinen ja odottava hypätessäni pyörän päälle.
Pyörä
Taktiikkani pyöräilyssä oli aloittaa ensimmäinen kierros kevyesti ja tunnustella tuulioloja ja tuntemuksia ja tämän jälkeen kiristellä loppumatkalla tuntemusten mukaan. Odotin että uinnissa ja vaihdossa korkealla ollut syke tippuisi ja pyrin sitten pitämään sen alle 130 bpm ensimmäiset 20-30 km. Nopeasti huomasin, että sää muodostuisi mainioksi ja vastatuuliosuus osuisi muutenkin hitaammalle rataosuudelle.
Nopeampi ensimmäinen puolisko takana, keskinopeus 39 km/h. Energiaa tuntuu olevan ja polkeminen tuntuu helpolta. Aika kuluu nopeasti ja meinaan koko ajan myöhästyä kellon mukaan tapahtuvasta tankkauksesta. Minulla on puikkojen välissä olevassa pullossa 16 annosta energiageeliä (a 26g), joka riittäisi täyttämään koko pyöräilyn energiantarpeen (noin 1,2g/ kg/ tunti). Suolaa minulla on kaksi extra-tablettia vyöllä. Vettä on tarkoitus juoda 5 pulloa pyöräilyn aikana. Ensimmäinen kierros takana. Keskinopeus on pykälän tavoitetta (36 km/h) korkeampi 37 km/h. Olo on loistava ja väsymyksestä ei ole tietoakaan. Lähden toiselle kierrokselle hieman kovempaa, pitäen huolen tankkauksen tasaisuudesta. 110 km täynnä ja rytmi pysyy edelleen hyvänä. Toilettistoppiin ei tietenkään ole aikaa, joten… Tämän jälkeen huomaan että keskittymiseen on kiinnitettävä hieman enemmän huomioita, jotta tehot eivät aaltoilisi. Tuulikin on hieman noussut, mutta en anna sen haitata, vaan tarkkailen sykemittarin lukemia piittaamatta nopeudesta. 150 km täynnä. Virtaa on, joten annan sykkeiden nousta hieman ja pusken viimeistä vastatuuliosuutta hyvävoimaisena napaten muutamia sijoituksia vielä viimeisillä kympeillä. Kaarros kaupunkiin ja loppusuoralle. Vihdoin pääsen juoksemaan!
Juoksu
Hypätessäni pyörän päältä, kevyet jalat eivät tunnukaan enää niin keveiltä. Juoksen puutuneilla jaloilla pyörän telineeseen ja siitä pukusuojaan vaihtaman juoksukengät jalkaan. Katson kelloa, 6: 02… Tavoitteeni 9: 45, on paperia. Nyt on kyse siitä, kuinka paljon mennään alle. (Vaarallisia ajatuksia Iron man-matkalla) Yksi suoltatabletti suuhun, vettä päälle ja radalle. Lämpötila on noussut noin 27:ään asteeseen, joten suolalle on tarvetta. Tarkoitus on rytmittää juoksu siten, että ensimmäiset 3 km menisi rauhassa lämmitellessä ja sitten reipas 25 km osuus, ja sen jälkeen kättä nyrkkiin, päätä kenoon ja kilometri kerrallaan.
Ensimmäinen kilometri 4. 05, jarrua. Toinen kilometri 4.15, jarrua. Kolmas kilometri 4.30. Juoksu tuntuu hyvältä ja rennolta, joten annan mennä noin 4.30/km vauhdilla eteenpäin. Ei siis aivan suunnitelman mukainen startti. Kaksi kierrosta eli noin 15 kilometriä sujuvat mukavasti. Juon vettä ja välillä hörpyn kokista. Imeskelen välillä appelsiinin paloja ja otan satunnaisen geelin. Koitan välttää liikaa syömistä juoksussa, jotta maha ei tulisi kipeäksi tai imeytyminen häiriintyisi.
Kolmannen kierroksen aikana alan pääsemään triathlonin ytimeen. Ensimmäiset viittaukset energian loppumisesta ja vahvasta väsymyksestä ilmaantuvat noin 17 kilometrin kohdalla. Tuntuu kuin jalkoja olisi mahdotonta liikuttaa riittävän nopeasti, aurinko alkaa pehmittää päätä ja tuntuu kuin jalat olisivat tulessa. Syke laskee väkisin ja saman tekee kilometrivauhti. Tämä on yksi syy miksi tätä lajia harrastan. On mielenkiintoista havaita ja päästä todistamaan millaisia voimia meidän kaikkien sisällä piilee, kun niitä todella tarvitaan. Kamppailen löytääkseni keinot viestiä keholle, että vielä pitäisi jaksaa reilut 20 kilometriä, vaikka edessä on valtava seinä. Askel kerrallaan, ajattelen kaikkia juostuja treenikilometrejä, keskusteluja treenikavereiden kanssa, visualisoin “ison kellon” aikaa ylittäessäni maalilinjan. Päässäni pyörii “Mäyrän” treeneissä heittämä “pystyt juoksemaan kovempaa kun luulet” ja lempi motokseni muodostunut “suffer now, smile forever”.
Alan kaipaamaan vaihdossa maahan tiputtamaani suolatablettia. Huikkaan maalisuoralla kannustavalle Henriikalle, että hakee tabletteja leiristä ja heittää ne minulle ensi kierroksella.
Kokista, appelsiinia, pullaa. Etenen huoltoväli kerrallaan ja oloni alkaa parantua. Nousen juoksureitin ainoaa mäkeä maalialueella kierroksen 4/6 alussa. Mäki on noin 4 metriä korkea, mutta tuntuu nyt vuorelta. Kierroksen aikana pienen huimauksen jälkeen alkaa tuntua jo paremmalta, mutta juokseminen vaatii edelleen suurta keskittymistä. Suurempia kipuja ei ole, mutta jalat ovat raskaat. Kierroksella 5/6 tajuan että maali on jo perus aamulenkin matkan päässä. Senhän pystyy juoksemaan vaikka minkälaisilla jaloilla. Loppuaika on mielessä, mutta menettää merkityksensä. Tiedän että tänään kulki kovaa. Viimeinen kierros. Nautiskelen tunnelmasta ja viimeisistä ohituksista. Jalat toimivat taas ja olo on olosuhteisiin nähden hyvä, katsekin nousee välillä maasta. Sukellan viimeisen kerran juoksureitille hienosti rakennetulle “stadionille”, ja tällä kierroksella kaarran sisään 40 metriä pitkälle maalisuoralle. Kuulen pienen huokauksen yleisöstä. Vilkaisen kelloa ja helpotuksen tunne valtaa koko kehon. Ylitän maaliviivan, kädet ylös ja sitten nojaus polviin…
Toimitsijat onnittelevat ja ojentavat mitalia ja kyselevät vointia. Sanon että kaikki on ok ja etsin yleisöstä Henriikkaa. Päässä pyörii, mutta olo on hyvä. Löydän Henriikan. Kroppa pyytää energiaa, joten siirryn nopeasti kohti herkuista notkuvia pöytiä back stagelle. Olo on epätodellinen. 8 kuukautta kestänyt nousujohteisena pysynyt kausi on nyt paketissa ja tavoite murskattu. Istun pöytään lautaseni kanssa, pää nytkähtää alas, meinaan nukahtaa. Tyhjennän lautasen ja siirryn katsomoon Henriikan kanssa odottamaan kisakavereiden saapumista maaliin. Tunnelma Almeressa on huikea, ilta alkaa hämärtyä, mutta meno maalialueella vain paranee. Juontajat ovat koko ajan äänessä ja kannustavat alueen läpi taistelevia urheilijoita.
Kilpailun jälkeen
Kauden alussa Tammikuussa tavoitteenani oli saada ehjä harjoittelujakso kaksi vuotta jatkuneiden polvivaivojen jälkeen ja saada kilpailuista ehjiä suorituksia. Hyvin nopeasti kävi ilmi että jalkani kestäisivät harjoittelua ja aloin treenata kovempaa ja kovempaa. Vuonna 2015 kokeilin täyttä matkaa ensimmäisen kerran ja loppuaikani oli 12 ja puoli tuntia. Kun tänä vuonna asetin viimeisen kerran tavoitteeni 9:45:00 Almeren kilpailuun, vaati se hieman perusteluja sen ääneen sanomisen yhteydessä. Lähtölinjalla kolmen tunnin parannus vuodentakaiseen aikaan kuulosti hulluudelta. Luotin kuitenkin harjoituksissa tehtyyn töhön ja valmistautumistani seuranneiden ja ympärilläni olevien ihmisten luottavaisiin kommentteihin ja kannustukseen.
Triathlon on raaka laji. Amatöörin kauteen mahtuu yksi täydenmatkan pääkilpailu ja 3-4 valmistavaa olympia- tai puolimatkaa. Kun tavoitellaan kovatasoista aikaa, on henkisesti raskasta ylläpitää pitkää, ammattimaisen nousujohteista treenaamista yhtä tapahtumaa varten. Olin tänä vuonna onnekas. Minulla oli maagisen ehjä harjoittelujakso helmikuusta syyskuuhun, jonka rakensin kahteen osaan. Välitavoitteeni oli Långvikin puolimatkalla kesäkuussa, johon tähtäsin ensimmäistä kuntohuippua kapasiteetin osalta. Reitti ja sää olivat haastavat ja veivät mehut, mutta 7. sija lämitti mieltä. Tämän jälkeen ohjelmassa oli kevyempi kolmen viikon jakso, joka ei tullut yhtään liian aikaisin. Tuona ajanjaksona, ja jo hieman ennen Långvikin kilpailua, alkoi treenaaminen tuntumaan vaikealta. Oli vaikea kuvitella, että jaksaisin nostaa harjoittelumäärät vielä yli 20:een tuntiin viikossa pariksi kuukaudeksi, jolloin hioisin täydellä matkalla tarvittavia ominaisuuksia kuntoon. Mutta, kun tauon jälkeen heinäkuussa lähdimme Henriikan kanssa Kroatiaan huilaus-/ treenimatkalle, Ardianmeren aurinko ja ilmasto tekivät ihmeitä. Lisäksi samaan aikaan aloin saada harjoittelutukea jokaiseen lajiin erikseen huippuosaajilta. Tämä toi tarvittavan lisälaadun treenien sisältöön ja palautti uskon tekemiseeni. Viimeisellä kahden kuukauden harjoittelujaksolla pääsin taas tilaan, jossa kaikki tuntui mahdolliselta. Tämä kirkasti ajatusta siitä, kuinka tärkeää amatöörinäkin on pystyä rytmittämään ja suunnittelemaan kausi siten, että kilpailun koittaessa saa itsestään kaiken henkisen ja fyysisen kapasiteetin käyttöönsä. Ja korostan tässä kohdassa taas henkistä kapasiteettia, joka on triathlonissa (kuin myös kaikessa tekemisessä) suuressa roolissa. Tuntemuksia kuuntelemalla pääsee tietylle tasolle ja sen opettelu onkin tärkeää, mutta omien kykyjen rajoille ja niiden yli pääseminen vaatii huolellista suunnittelua, jossa yhdistyvät sinua ymmärtävien ammattilaisten tiedot ja omat kokemukset omasta treenaamisesta.
Kauden 2017 suunnittelu on jo alkanut, ja tavoitteet ovat korkealla. Valmistautumista, kauden rakentelua, itse treenaamisen edistymistä ja kaikkea siihen liittyvää voi seurata tällä kanavalla ja 8 mm Squadin some-kanavien kautta ja minun treenejäni moves countista. Linkit alla!
Pingback: Kausikooste 2016 – Mikko – 8mmSQUAD